Jos joku on enemmänkin katsonut Sinkkuelämää, tietää sen jakson, jossa Carrie herää kukkojen kiekumiseen kadulla. Lopulta pitkän taistelun ja kukkojen säälimisen jälkeen Carrie pyytää siirtämään kukot julmasti pimeään kellariin. Mie voisin tehdä meijän naapurin lastentarhan lemmikkikukosta itelleni illallisen. Moni varmaan myös näki Viidakon tähtösistä (joita en oo muuten vielä kertaakaan bongannu täällä, vaikka muut tytöt on kohta kaikki, koska kolme heistä on tosiaan kuvaamassa täällä uutta sarjaa Subille viikon ajan la-la) sarjan, jossa tähtöset teurastivat kanan ja paistoivat sen. Voisivat tehdä saman tuolle meijän ihanalle naapurin kukolle! Herään melkein JOKA YÖ siihen kiekumiseen. Ensin on muuten vaikeaa nukahtaa, sitten kävelen unissani (viime yönä taas kuulemma hyvin omituista haahuilua) ja lopulta herään kukon kiekumiseen. VIHAAN sitä kukkoa! Sitten samaiseen lastentarhaan ja viereiseen kouluun alkaa valumaan oppilaita 8-9 välillä ja pitävät espanjalaisten tapaan järkyttävää meteliä. Kello kun on soimassa siinä 9 aikaan niin mielellään heräisin vasta silloin. Aamen.
Perjantaina oli Suomi-Kanada peli ja käytiin Mai Taissa kuuntelemassa suomalaista bändiä, koska saatiin sinne ilmaisliput. Olin ollut päivällä koululla meikkimallina, joten oli suht rento päivä takana. Peli olisi voinut mennä paremmin, mutta minkäs tekee. Nähtiin illan aikana sentäs tuttuja Lappeenrannasta!
 |
| Tässä vaiheessa peliä oli vielä mukava katsella.. |
 |
| Ja sitten alkoi tilanne muuttumaan |
 |
| Terveisiä iskälle ja työkavereille! |
 |
| Mai Tain esiintyjät |
 |
| Kerranki nousin kukonlaulun aikaan ja oli niiiin hieno auringon nousu että! Kamera ei vaan tallentanu kunnolla |
Koko viikonlopun oli aivan mahtava ilma ja Madridista lensi meille seuraksi Antonia viettämään pitkää viikonloppua. Nautittiin koko lauantai päivä auringosta rannalla, jonka jälkeen siirryttiin kotiin grillailemaan. Kyllä oli hyvää ja mukavaa seuraa! Illalla sain Jutan sitten Suomesta vieraaksi ja onneksi oli neiti yhtä väsynyt ku mieki nii jaksettiin just ja just kävästä keskustassa ja suunnata kotiin nukkumaan. Grillailu (niin auringossa kuin grillillä) on liian rankkaa!
 |
| Lauantain ja sunnuntain tukikohta |
 |
| Pelastus |
 |
| Grilliherkkuja ! |
 |
| Grillimestari |
 |
| Sunnuntai grillailua |
 |
| Äitienpäivä <3 |
|
Maanantaina piti kävästä taas Miramarissa, nyt osaa vieraatkin suunnata sinne tarpeen vaatiessa. Tiistaina nimittäin lensi sisko-rakas myös kylään niin on Jutallakin seuraa täällä. Saavat yhdessä ihmetellä Espanjaa. On kyllä talo niin täynnä porukkaa, etten ees muista millasta oli olla ihan vaan Leenan kanssa kahestaa. Ja!! Uima-allas aukes tiistaina! Se piti tietysti korkata heti ja teki kyllä niiin hyvää päästä hieman pulikoimaan. Olisi voinut aueta jo hieman aikaisemminki..
 |
| !!!! |
Tänään vietettiin ilta Mijasissa ja Jutan ja Lauran kanssa tapaksilla
istuskellessa. Oli oikein onnistunu päivä, mutta siitä sitten
seuraavalla kerralla lisää. Nyt jos kerrankin saisi nukuttua kunnolla ilman mitään häiriöitä, ja jos nukahtaisi sen verran aikaisin, ettei se pirun kukko pääsisi kiusaamaan.
Nauttikaa te jotkut onnekkaat pitkästä viikonlopusta, me painetaan töissä!
Satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti