![]() |
maanantai 30. huhtikuuta 2012
HyVää VaPpUa!
perjantai 27. huhtikuuta 2012
Play It On 2
En saa tätä millään asettumaan keskelle sivua, mutta siinä olisi kuitenkin toinen videomateriaali lintupuistosta. Hyvin hyvin omituinen elikko!
Play It On
Birdie Birdie
Pääsinpä kahen ekan viikon aikana hehkuttamaa, etten oo ollu täällä kipeänä toisin ku Suomessa koko ajan. No nytpä on tän viikon sitte saanu nauttia flunssasta oikein kunnolla. Ei se mitään, onneksi ei nyt kovin rankkaa ole ollutkaan. Tiistaina käytiin Benalmadenan lintupuistossa ja muutenkin ensimmäistä kertaa kyseisessä kaupungissa. Oli yllättävän mäkistä seutua ja tällain puolikuntoisena loppui kyllä kunto kesken, viimeistään silloin kun käveltiin vaihteeksi hieman harhaan. Loppu hyvin kaikki hyvin taas ja saatiin Benalmadenasta onnistunut kokemus. Kuvat puhukoon jälleen puolestaan, koska kirjoittajalla ei nyt oikein ajatus virtaa.
Keskiviikkona käytiin sitten katsastamassa kauppakeskus Plaza Mayor. Olihan siinä nähtävää, mutta kaupat oli samoja kuin muuallakin täällä ja matkoihin meni jo tunti niin ei varmaan tule mentyä enää uudestaan, jollei kukaan tänne saapuvista vieraista välttämättä halua sitä nähdä.
Aika kuluu aivan liian nopeasti ja nyt olis taas jo viikonloppu luvassa, Fuengirolassa on kansainväliset feriat niin siellä tulee ainakin käytä katsastamassa ohjelmaa. Menee varmaankin melko rauhallisesti flunssaa parannellessa. Ja toivottavasti ei sada koko viikonloppua niinkuin tuo ennuste vähän pahasti lupaa!
Buen fin de semana!
Satu
| Sisäinen tipu heräsi henkiin |
| Flamingo? |
| Pupujakin löytyi, valkonen kaveri on ihanku mein Kossu Luumäellä :) |
| Tää kaveri jahtas meitä |
| Uutta Canonin pokkaria paremmin tutkiskellessani löysin myös kalansilmä kuvauksen, en vaan osaa käyttää sitä.. |
| Pakko oli kävästä.. |
| Ja kello taisi olla jonkun verrankin yli 9 illalla.. |
Keskiviikkona käytiin sitten katsastamassa kauppakeskus Plaza Mayor. Olihan siinä nähtävää, mutta kaupat oli samoja kuin muuallakin täällä ja matkoihin meni jo tunti niin ei varmaan tule mentyä enää uudestaan, jollei kukaan tänne saapuvista vieraista välttämättä halua sitä nähdä.
| Nää näyttää liiiian hyvältä.. tällä kertaa kiersin silti kaukaa :P |
Aika kuluu aivan liian nopeasti ja nyt olis taas jo viikonloppu luvassa, Fuengirolassa on kansainväliset feriat niin siellä tulee ainakin käytä katsastamassa ohjelmaa. Menee varmaankin melko rauhallisesti flunssaa parannellessa. Ja toivottavasti ei sada koko viikonloppua niinkuin tuo ennuste vähän pahasti lupaa!
Buen fin de semana!
Satu
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Mijas
Kattoterassille unohtunut lämpömittari näytti tänään päivällä +50C! Oli kerrankin oikein leuto päivä eikä tuullut ollenkaan, kivuttiin katolle paistattelemaan heti aamusta ja siellähän se päivä kului oikein mukavasti. Kohta alkaa olemaan niin kuuma, että on pakko suunnata rannalle ja odotetaan innolla uima-altaalle pääsyä. Saisi se jo aueta käyttöön!
Iltapäivällä suunnaksi valittiin Mijas. Bussi Mijasiin lähtee Fuengirolan keskustan bussiasemalta ja yhden suunnan hinta oli vaivaiset 1.40e. Ei oikein tiedetty, mitä reissulta odottaa, mutta kannatti todellakin käydä! Kaikki on sanonut, että sinne voi kävellä tai sieltä pois ainakin, mutta en mie ainakaan sinnepäin raahautuisi! Ainakaan tän päivän helteellä.. Bussillakin teki tiukkaa ajoittain päästä mäkeä ylös ja toisinaan vauhtia oli pikkaisen liikaa sille kiemuraiselle tielle. Ei mikään ihme, että täällä tapahtuu niin paljon liikenneonnettomuuksia. Nähtävyydet oli jo matkalla tosi hienoja, pikkuhiljaa alkoi Fuengirolakin näkymään kokonaan ja meri hohti sinisenä. KAUNISTA. Jäätiin bussista hieman ennen sen päätepysäkkiä ja käveltiin maisemia ihastellen. Perilläkin aika meni maisemia ihaillessa, oli sellasta näköalaa, että! Kaunis, vanha kivikirkko oli luultavastikin samainen, jossa eräät kampaamon asiakkaat olivat menneet naimisiin. Nytkin siellä oli suomalaispariskunta juuri vihitty.. :) Ainoa miinus oli aasit, jotka viruivat seinän vierellä köytettyinä pienessä tilassa siinä kuumuudessa ilman vettä.. Ja siihen viellä turistit selkään pomppimaan niin sääliksi käy! Kuvat kertoo kuitenkin enemmän kun tuhat sanaa, joten tässä olisi Mijasin antia:
Lisää kuvia, kun saan niitä tytöiltä! Omasta kamerasta meinaan loppui akku.. :(
Hasta Luego!

| Onnellinen turisti |
| Hassuja :) |
| :( Ne näyttää niin surullisilta!! |
| Valkoinen rivi ison tie päässä, meijän koti! |
| Lähes koko Fuengirola! |
| Tuore aviopari |
| Aamen |
| Vanha pappa, joka tuli juttelemaan meille, oli laskenut uima-altaita olevan 14 |
Lisää kuvia, kun saan niitä tytöiltä! Omasta kamerasta meinaan loppui akku.. :(
Hasta Luego!
Satu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)