keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Kylmästä Lämpimään

Sanoinko jo että täällä tuulee pirusti? Jos en niin sanonpa vaan, että toivottavasti toukokuussa siitä osaa nauttia, kun alkaa olemaan kunnon helteet. Nyt voisi tuulla hieman vähemmänkin.. Maanantaina kampaamon viereisen kahvilan tuoli lensi menemään ilman halki ja hyvä kun itse pysyi jalat maassa. Alhaalle mentäessä täältä meiltä se ei tunnu niin pahalta, mutta huipulla tuulee.

Oli oikein mukava yllätys, kun pääsinkin tiistaina kotiin koululta jo puolilta päivin istuttuani ensin kaksi tuntia meikkimallina. Aurinko toki paistoi siniseltä taivaalta ja loppupäivä menikin yllättäen katolla lojuen.. Tämän päivän vapaapäivä vaan peruuntui, koska menin uudestaan koululle malliksi. Saanpahan kuvat muistoksi ja pääsin kuitenkin jo ennen yhtä kotiin ja oli melkein pilvetöntäkin. Tällä kertaa vaan jäi katolla paistattelu välistä, koska lähdin Tainan seuraksi näyttämään ampiaisen pistoa lääkärillä. Homma sujui oikein hyvin, lääkärikeskus Xanitilla oli suomalainen työntekijä ja espanjalainen lääkäri puhui sujuvast englantia. Aluksi nyt oli vähän kaikenlaista hermoilua ja säätämistä kotona, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Lääkkeeksi lisää vain samaa kuin kotihoitonakin annettu eli kortisonia ja antihistamiinia. Eiköhän tuo tuosta nyt parane pikaisesti. Ja enköhän mie vielä ehdi aurinkoon, panikoin jo nyt, ettei ehdi väri tarttumaan kunnolla.. :D Tähän väliin vanhoja maisemakuvia, koska henkilökuvia vain otettu nyt.

Kylmäääää

Biitsiä Torreblancan suuntaan

Ja lisää biitsiä, koska se näyttää niin hyvältä :)

 Pitäisi kai muuttaa blogin ulkoasua niin saisi kaikki kuvat noin isoiksi, vaakakuvat menee nyt nimittäin rumasti yli rajojen suurempina.

Jouduin tiistaina katolla leppäkerttujen hyökkäyksen kohteeksi. Niitä oli KAIKKIALLA. Kuulemma koko Fuengirola oli niitä täynnä. Otin aseeksi hyönteissumutteen ja kun kertut oli pökerryksissä alkoi pienimuotoinen teloitus. Niitä on edelleen älyttömästi ilmassa ja partseilla, mutta se eilinen isku oli kyllä aivan älytön.. Harmi kun en saanut kuvaa tai videota napattua!

Ja eilen illalla sitten Jukka Poika & Dj Bommitommi oli hyvä kokemus. Mai Tai oli aivan täynnä, suomalaisia suurin osa tottakai. Vessajonossa olisi voinut hyvin erehtyä olevansa suomalaisessa baarissa ja vieläpä Suomessa. Jukka Poika veti omaan tyyliinsä ja pitihän siitä tykätä. Katsottiin keikka, tanssittiin parit biisit ja suunnattiin kotia nukkumaan. Onneksi aloittivat heti 10 jälkeen niin ei mennyt kovin myöhäiseksi.

Kameran asetukset hakuessa

Jukka Poika

Ja tää veti jammaten

Lippuja oli myyty reilut 500?


Huomenna, jos väsyneet jalkani suovat, teen uuden tutkimusmatkan Los Pacosiin!

Hasta Luego

Satu

Ps. JES osasin muokata :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti