Hupsista vaan.. Neiti on ollut näköjään hieman laiska kirjoittamisen suhteen. On muutenkin ollut voimat pois melkein koko ajan eikä enää voi edes syyttää muuttamisen ja kaiken muun järjestelyn aiheuttamaa stressiä. Syytän nyt sitten aurinkoa! Niin ihanan lämmintä ollut pääsiäisvapaiden alettua, ettei voi valittaa yhtää! Ei vaikka töissä tuppaa välillä olemaan jopa tuskaisen kuuma. Meillä on onneksi Norrikselle ilmastointi niin sen avulla pärjää, jos ei riitä pelkkä avonainen ulko-ovi. Kotona taas ei ole mitään ongelmaa, nukun edelleen villasukat jalassa ja huppari päällä.. Yritettiin asentaa ilmastointilaite lämmittämään, mutta joku siinä sitten kuitenkin meni pieleen. Lämpötilan olisi pitänyt olla 29C, mutta ei se normaalista paljoa eronnut eikä Leena saanut nukutuksi, koska laite piti niin kovaa ääntä ajoittain. Miulla sen sijaan ei ollut mitään ongelmaa, mutta mie nukuinki silloin alkuaikoina vielä kuin tukki. Toisin se on sitten nyt.. Leena uhkaa vaihtaa toiseen huoneeseen nukkumaan, koska puhun unissani ja kuulemma muutenkin oon hirveän levoton. Onneksi oven saa kunnolla takalukkoon niin en pääse ainakaan karkaamaan minnekään! Voisi kyllä muutenkin nukkua hieman paremmin, ei ole kovin levännyt olo kun hääräilee sitä sun tätä pitkin yötä. :/
Viikonlopusta ei ole sen ihmeempää kerrottavaa. Auringonottoa katolla, kävelyä kaupungilla, vähän iltaelämän katsastamista (hyvin vähän, koska tosiaan on aika hyvin nukuttanut) ja syömistä. Käytiin sentään suljetussa baarissa juomassa yhdet drinksut! :) Ollaan Espanjassa ja näinkin hohdokkaalta kuulostaa.. :D Oikeasti oikein kivaa on ollut, muttei mitään mainitsemisen arvoista juuri viikonlopulta. Ei sitten lähdetty katsomaan edes pääsiäiskulkueita Malagaan, koska ei siellä tungoksessa olisi kukaan jaksanut olla. Työkaverit kertoivat, että junaa sai odottaa älyttömän kauan eikä loppumatkasta enää edes mahtunut ihmisiä lisää kyytiin. Eikä oltu varmoja olisiko Antonio Banderas edes ollut tänä vuonna paikalla normaaliin tapaansa...
 |
| Ihan kiva sää! |
 |
| Meri <3 |
Sitten tuli maanantai ja jälleen työpäivä. En ehtinyt koko päivänä syömään ihmeitä, kävin naapurin lounaskahvilassa syömässä salaatin päivällä, mutta sillä ja aamupalan leivällä ei pitkälle pötkitty. Lähdin töistä suoraan apteekkiin hakemaan kortisonivoidetta aurinkoihottumaan, joka näytti viikonlopun aurinkoannoksen jälkeen KAMALALTA. Onneksi apteekkari ymmärsi yskän ja sain (melkein) haluamaani. Tuo kortisooni vain on ihmeellisessä vaahtomuodossa, mutta toimii! Viikonlopuksi taas terve iho sitten. Ja tottakai laitan aurinkorasvaa isolla kertoimella, kuten apteekkari suositteli, tottakai. Noh, apteekin jälkeen lähdin kauppaan Leenan ilmoitettua olevansa töissä vielä ainakin tunnin. Kello oli silloin hieman yli viiden. Suuntasin Mercadonaan ja olin päättäny tekeväni kana-ceacar salaattia. Sen jälkeen kaikki menikin pieleen. En löytänyt oikeanlaista juustoa ja kanoja ei ollut mitään maustettu ja niitä oli LIIKAA. En saanut aineksia ostettua ja päätin tehdä fiesta salaatin. Löysin jauhelihan, mausteen siihen, salaattiainekset, mutta hernemaissipaprikaa täällä ei tunneta. Kaikki on ostettava erikseen eikä pavuista ollut merkkiäkään, joten luovutin myös sen suhteen. Välttelin koko ajan pakasteosastoa ja yritin keksiä, mitä ihmettä kokkaisi. Tehtiin lauantaina tai sunnuntaina ihanaa napolitana pastaa, joten pasta ei ollut missään nimessä vaihtoehto. Tässä vaiheessa kello oli jo melkein kuusi tai jopa kuusi, olin soittanut Leenalle hädissäni ainakin kaksi kertaa, purskahtanut melkein itkuun ja päästänyt epätoivoisia tuhahduksia. Ja kukaan ei tullut auttamaan! Ei edes kun seisoin sormi suussa suolahyllyn edessä ja tuskailin ääneen, jäi nimittäin suola ostamatta silloin.. Ymmärrän nyt niin paljon paremmin venäläisiä asiakkaita! Kaikkialle venäjänkieliset tekstit kiiiitos! Ja Espanjaan kaikki myös englanniksi. Lopulta ostin hedelmäsalaattiainekset, pakkaseen nugetteja ja juustotikkuja ja pakolliset vedet sun muut. Olin ulkona kaupasta reilusti kuuden jälkeen.. En enää IKINÄ mene sinne yksin, väsyneenä ja nälkäisenä! Tänäänkin homma sujui paljon paremmin Leenan kanssa kahdestaan. Suunniteltiin kahdelle seuraavalle päivälle ruokia, koska Taina saapuu täydentämään meijän porukan huomenna!! :) Lähdetään Tainaa illalla vastaan kentälle, kunhan päästään 7 ja 8 töiden parista.
 |
| Meijän lähikauppa! |
 |
| ! |
 |
| Ja koska kaikki pitää kuvata.. |
 |
| Seuraava asiakas |
Maanantaina ei kaiken sen kauhun jälkeen muuta jaksanut, vaikka suunnitelmissa oli lähteä lenkille. Katseltiin ilta telkkaria ja naureskeltiin hysteerisesti oudoille mainoksille ja ohjelmille. Huomasi, että oli suhteellisen väsyneitä likkoja. Sunnuntaina tai maanantaina oli myös upea täysikuu! Se heijastui nätisti mereen ja valaisi koko Los Bolichesin. Tiistaina olin töissä 7 asti, menin 11 jälkeen, jotta sain tehtyä hieman tunteja sisään ensiviikkoa varten. (Siitä lisää myöhemmin..) Työpäivän kesto miulla siis on 7h, oikein mukava, vaikka aika saattaa käydä pitkäksi, jos ei ole asiakkaita. Parina viime päivänä töitä on kuitenkin riittäny ja aika mennyt siivillä.. :) Tiistaina pääsin asioimaan pankkiinkin. Jos Nordean jonot ärsyttävät niin tervetuloa tänne! Ei tuuletusta, tunkkaisen hajuisia pappoja ympärillä ja pankkitädit asia erikseen. Joku siellä olisi puhunut suomeakin, mutta kun kerran piti englantia ymmärtää niin luotin siihen.. Jouduin kuitenkin asiani vääntämään rautalangasta ja ehkä ne nyt iski oikean summan sinne, tai sitten ei. Melko vapaasti myös käsittelivät joidenkin suomalaisten papereita ja asiasta puhuivat muiden kuullen, koska mie olen nyt ainakin hyvin perillä ko. perheen rahaongelmasta. Se plussa pankille, että sisään pääsi vain ovisummeria painamalla. Eipä iske varkaat huomaamatta. Ja kaikkialla oli suomeksi ohjelappuja, mikä osoittaa, kuinka suomalaistunut Fuengirola on. Hain siinä pankkimatkalla eväsleivät miulle ja työkaverille ja tapasin suomalaisen tytön siinä odotellessa, ihana kuinka helposti täällä tutustuu uusii ihmisiin! :)
 |
| Vähän tuli näitä ottaessa ikävä järkkäriä, mutta hyvin toimi pienikin Canon! |
|
|
|
 |
| Laaaazy ones |
 |
| Miun työmatkalla kasvaa sitruunoita! |
Tiistai-iltana käytiin taas rantakadulla ja keskustassa lenkillä, hyvin rauhallisella, mutta käytiinpä kuitenkin. Alkaa tulla nää kadut jo mukavasti tutuiksi, nyt olisi tarkoitus päästä kauemmaskin katselemaan, kun Taina vihdoinki tulee. Sitten varmasti enempi kerrottavaa tännekin! Otetaan nyt vielä reilun kuuden viikon aikana kaikki irti aurinkorannikosta ja ehkä muualtakin Espanjasta.
 |
| Onnellinen ilme, kun selvittii kaupasta helpolla :D |
 |
| Kattonhengailua |
 |
| Ja turvallisuus ennen kaikkea! Reunan jälkeen on reilun metrin levennys. |
Tänään on ollut pitkä päivä, mutta ajateltiin vielä käydä ihmisten ilmoilla, koska molemmilla huomenna iltavuoro. Jos tuo väsymys ei pahasti vain vie voittoa taas kerran. On vaan niin ihana ilma, että inhottaisi vain sisällä istuskella. Iltapalakin syötiin katolla! :)
Hasta luego!
Satu
hei nyt vasta löysin blogin :) lisää kuvia asunnosta ja maisemia ja kaikkea kivaa :) hyvältä näyttää!
VastaaPoistaJa eka joka löysi kommentointiboksin! :) Pitäis saada aikaseks kasata noist miljoonasta kuvasta parhaat ja laittaa oikei kunnolla niit ku kerran otettuki.
VastaaPoista